Olen syntynyt yrittäjäperheeseen. Isä osti sotien jälkeen pienen ompelimon pankista saamallaan lainalla, laittoi vähäisen omaisuutensa pantiksi ja ryhtyi yrittäjäksi. Valmisti ensin urheilupuseroita ja keksi sitten ryhtyä valmistamaan rintaliivejä, joista siihen aikaan oli puutetta Suomessa. Isä osallistui aktiivisesti Helsingin yrittäjien toimintaan, kasvatti yritystään, valittiin Suomen Vaatetus- ja Tekstiiliteollisuuden Keskusliiton (Vateva) puheenjohtajaksi, sai Teollisuusneuvoksen arvonimen ja myi lopulta yrityksensä 80-luvun lopppupuolella tutulle, joka myöhemmin paljastui konkurssirikolliseksi. Isä sai vain osan kauppahinnasta.

Minä olen syntymästäni saakka tuntenut vaatebisneksen, kävellyt ompelimon käytävillä, työskennellyt pakkaamossa, leikkaamossa, autokuskin apulaisena, markkinointiassarina jne. Opiskelin Helsingin Kauppakorkeakoulussa ja pelasin sulkapalloa kilpatasolla. Voitin 4 Suomenmestaruutta ja olin ensimmäinen ammattilaislisenssin tehnyt sulkapalloilija Suomessa. Isän myytyä yrityksensä rakennutin Suomen ensimmäisen sulkapallohallin Espoon Matinkylään pankista saamalla lainalla samaan tapaan kuin isäni. Samaan aikaan ryhdyin urheiluvaatteiden ja tarvikkeiden maahantuojaksi, perustin silkkipainon, brodeeraamon ja niiden yhteyteen laser-kaivertimon. Vaimo hoiti koko taloushallinnon ja parhaimmillaan palkkalistoillamme oli 50 henkeä.

Samaan tapaan kuin isäni, minäkin uuvuin jatkuvaan yrittäjän paineeseen ja myin kaiken myytävissä olevan pois ja pienensin yrityksenin sellaiseen kokoon, että säilyisin elämästä hengissä.

Olin jo 90-luvun alkupuolella myös jonkin aikaa urheilumanagerina, mutta siihen aikaan se ei lyönyt leiville, joten lopetin sen. Nyt teen sivutoimisesti urheilumanagerointia ja auttelen huippu-urheilijoita edistymäään urallaan.

Sulkapalloa ei tässä iässä enään pysty tosissaan pelaamaan, koska loukkaantumisen riski on liian suuri. Ennestään on 3 välivelyä sulanut, akilles mennyt poikki, jalka mennyt katki. Nyt täytyy tyytyä valmennukseen, golfiin, moottorikelkkailuun, pyöräilyyn, kuntosaliin, hiihtoon, lenkkeilyyn, penkkiurheiluun ja kalasteluun – siis yrittäjyyden lisäksi.
Tasoitukseni golfissa on 4,5. 

Innostukeni tämänkertaiseen blogiini on seuraava: Kuten varmasti tiedät, golf-kentillä järjestetään jäsenistölle erilaisia kilpailuja. Pelejä on lähinnä kahdenlaisia:

Lyöntipelejä, joissa parhaana palkitaan se, joka käyttää pelissä vähiten lyöntejä ja pistebogipelejä, joissa huonommille pelaajille annetaan tasoitusta. Lyöntipeleihin ei yleensä ole paljon osallistujia, mutta pistebogipeleihin on valtava tunku. Pistebogin ajatusmallihan on se, että vaikka ei mitään osaisikaan, on kuitenkin mahdollisuus voittaa. Se vaihtoehto on ylivoimaisesti suosituin. Lyönipelin voittaminen vaatii vuosien harjoittelua ja määrätietoista ahkeruutta.

Sama pätee työelämään. Ylivoimaisesti suosituin elämänmuoto on pistebogi, jossa huudellaan paremmman elämän ja sosiaalietuuksien puolesta vaikka sitä ei ansaitsisikaan. Lyöntipeliin osallistujien pitäisi toimia maksajina. Ei taida olla yllätys, että pistebogi keksittiin Ruotsissa.

Hessu